Heräsin jossain puol ysin tai ysin maissa eilen. En kauaa sisällä istunut, kun mentiin Aadan kanssa ulkoilemaan pihalle. Toinen oli ihan innoissaan, kun keksittiin uusi leikki koirulin kanssa. Itseäkin nauratti eikä sitten kuvaamisesta kyllä tullut yhtään mitään. Ei mennyt kauaa, kun äiti soitti mökiltä. Olivat isin kanssa menneet edellis iltana sinne, että joko olen herännyt. Kyllähän minä olin jo aikoja sitten verrattuna äidin soittoon. Siitä meni vain hetki, kun soitin kaverille ja pakkasin ratsastuskamat vauhdilla. Lähdin tuttujen kyydissä meidän mökkiä lähellä olevalle tallille, jossa kahden kaverini ponit asustavatkin.
Kuvailin hetken Sannaa ja Valessaa, sillä välin kuin kaverini ratsasti Raadilla. Hetken päästä Sanna ja Valessa lähtivätkin kentältä ja rupesin itse ratsastamaan Raadilla. Ruuna testaili aluksi minua jonkin verran, kun laukkailtiin kentällä isolla pääty-ympyrällä. Kumminkin koko ajan parantui yhteistyö Raadin kanssa. Lähdettiin kävelemään sitten maastoon vähäksi aikaa, kun erästä ihmistä jota en nimeltä mainitse häiritsi niin kovasti, kun ratsastin yhtä aikaa kentällä. Pienen maastoilu pätkän jälkeen tultiinkin vielä kentälle pyörimään ja hyppäsin aluksi muutaman ristikon ympyrällä ja sitten lopussa 50cm pystyä. Hauskaa kyllä kieltämättä tallilla oli ei voi muuta sanoa ja kavereita on aina ilo nähdä pitkästä aikaa.
Huomaa, että kesä on tullut nimittäin tänä aamuna huomasin, että paloin tallilla ollessani. Mukavaa nyt minä sitten kerkesin palaakkin, kun unohdin laittaa auringorasvaa. Ehkä loppukesän ajan muistan laittaa sitä rasvaa etten enempää ainakaan pala. Viimeisiä kokeita koulussa viedään oikeastaan huomenna taitaakin olla viimeinen ja sitten saa ottaa rennosti. Kyllä minä ainakin nautin sitten täysin kesästä ja lataudun uutta koulua varten. Tietenkään hevosia ei unohdeta kesälläkään ;)
|
Pakollinen kevennyskönötyskuva |
|
Löysin mun vanhan kaverinkin pakkohan siitäkin oli kuva ottaa! |
Tähän loppuun vielä muutama kuva meidän kissasta jota kuvailin tuossa viime viikolla. Sain muutamia kivoja otoksia ja tässä niistä olisi sitten pari. En tiedä mitä mieltä te olette. Sanokaa toki mielipiteenne! Onko kuvat teidän mielestänne onnistuneita? Onko valoitus kohillaan ja mitä muuttaisitte kuvissa, jos muuttaisistte jotain?
Apua, kun tuli paljon kuvia taas yhteen postaukseen mutta eihän se varmasti haittaa! Minun pitäisi lukea vielä viimeiseen kokeeseen ja äsken tuli aurinkoakin otettua. Niin se vain on, että tämä tyttö tykkää paljon enemmän kesästä kuin talvesta.