032: Maastoratsastusta parhaimillansa

5.12.'12

Tallille päästyäni kävin hakemassa Viken ja Veeran sisään. Molemmat olivat aivan lumisia joten rupesin reippaasti harjaamaan lumet pois, ennen kuin sulaisivat tallin lämmössä poneihin. Varustinkin Viken reippaasti ja tietysti piti uutta korvahuppua saada kokeilla tammalle. Se sopikin, ja olin todella helpottunut. Sillä sitten olisin vain myynyt sen eteenpäin, koska mitä olisin tehnyt sillä jossei se olisi ollut Vikelle oikean kokoinen? -En  yhtikäs mitään.

Ravailtiin hieman..

 Lähdettiin tallilta sitten maastoilemaan tamman kanssa tielle. Oli muuten ihanan kirpeä pakkanen tuntui nimittäin poskenpäissä ja nenän. Se ei kumminkaan minua erityisemmin haitannut, sillä maisemat olivat jotain niin ihanaa, kun viimein sitä lunta saatiin tännekkin. Vielä vähen lisää sitä minun puolestani saisi tulla, niin pääsisimme kokeilemaan vähän hiihtoratsastusta Viken kanssa. Se voi olla yhtämenoa sitten, mutta se nähdään sitten, kun lunta on tullut enemmän viimestään varmaan tammi-helmikuus päästään sitäkin kokeilemaan. Onko lukoilla kokemusta hiihtoratsastuksesta? Ja onko mennyt miten, hirveä, mukava vai jopa mahtava kokemus?

Ihanan talvinen kuva, vai mitä?

Kaverini ottikin muutamia kuvia vähän aikaa, kunnes hänen piti rientää kohti kaupungin keskustaa elokuviin. Saatiin kumminkin hienoja laukkakuvia ja jopa ekasta laukasta jolloin tamma heitti pukkia joka toisella askeleella. Se ei ollut mitenkään erityisemmin mukavaa selälleni, joka on tämän aamuisesta kamalan kipeänä. Sillä olin eräässä kahvilassa suorittamassa taksvärkkiä, joka koulullamme oli tänään. Kävelin alas rappusia ja minulla olit märät ja kumipohjaiset kengät. Jalat lähti alta pettämällä ja valuin varmaan 5 rappusta sitten petonipäälysteisiä portaita alas ''kellaritasoon''. Päätäni en sentään iskenyt, sillä sain niskat jännitettyä ennen kuin tömähin selälleni sinne. Kädestä hieman lähti nahkaa, muttei muuta näkyvää tullut, hyvä vain.

Viken kanssa jatkettiin vauhdikaasti matkaamme, välillä otimme kumminkin välikäyntejä ettemme koko ajan vain olisi ravailleet ja laukkaileet. Piuhat minulla oli tammalla maastossa vain siksi, että sitä energiaa löytyi ja yleensä Vikke kuvittelee kun on piuhat että hänen pitää mennä ''rauhallisemmin''. Hyvä juttu minun kannalta ainakin.

laatu on kaveri, mut tältä tämä eka näytti..

Lähdimme Viken kanssa kävelemään takaisin tallille, tarkoitus olisi siis käydä vielä pellolla muutamat laukat nostelemassa, mutta sitten tulikin vastaan tamman pahin vihollinen. Nimittäin traktori jossa oli ketjut rengaissa. Vinkumis ääni oli tammasta niin hirvittävän pelottava että Vikke löi jarrut pohjaan ja kääntyi keskelle tietä ympäri. Traktorin kuljettaja onneksi huomasi sen, ja sai jarrutettua traktorin vauhtia, vaikka tienpinta olikin aika liukas. Käänsin Viken takaisin traktoria kohden ja tulin aika vauhdilla suosiolla alas sitten sieltä selästä. Talutin tamman traktorin ohitse. Tamma sai enemmän varmuutta, kun olin vieressä mutta silti höyryili ja yritti juosta ohi. Se oli yhtä show:ta tamman kanssa. Luojan kiitos traktorille, Vikelle ja tai minulle ei tullut mitään jälkiä yms. Hauskinta tässä oli, että ei Vikkeä ennen traktorit ole pelottanut, mutta näköjään ketjujen pitämä ääni sai Viken hermostumaan.

Sitten tältä :D

Kiipesin vasta tallipihassa takaisin selkään ja lähdin lyhyttä metsätietä pitkin pelloille vielä loppukäynnit ja viimeiset laukat nostamaan. Pelloilla ei ollut mitään ongelmia tammalla, edes pukkia ei tullut mutta tykitettiin kyllä kovaa kyytiä menemään. Ratsastettuani käveltiin takaisin tallille, jossa purin Viken ja vein ponit (siis veeran jonka olin ottanut sisälle) takaisin ulos ja jäin itse siivoilemaan tallia. Kyllä taas maastoreissullamme tuntui risuja ja ruusuja mahtuvan matkaan, mutta onneksi kaikki loppujen lopuksi meni hyvin ja olin tyytyväinen Vikkeen välikohtauksesta huolimatta.

Huomatkaa suloinen korvahuppu! Käy muuten tammalle täydellisesti<3

~ Vikke ja Tiitu