Vikke on enemmän tai vähemmän ollut nyt sairaslomalla. Vihdoin pääsin sen selkään ja kokeiltiin Ellin ostamia hackmoreja Vikelle. Vikke toimi ihan kivasti näillä, vaikkakin turhan alas taisivat vieläkin jäädä nämä hackkikset.
Pieni lumisadekkaan ei haitannut. Kentällä oli noin 15cm kerros lunta joten pohja oli mukavan pehmeä sitten Viken kanssa menemiseen. Mentiin oikeasti todella kevyesti vähän verryttely jumppana vaan molemmat kierrokset lävitse. Jospa Viken sairasloma ei enään tästä jatkuisi niin pääsisin tammankin kanssa puuhastelemaan. Saataisiin teillekin tänne blogiin materiaalia enemmän myös Vikestä.
Hieno poni ylpeänä ja kuskilla hymy herkässä, kun pääsi tämän mahtiponin selkään taas pitkästä aikaa. Vihdoin saanen sen verran materiaali kasaan, että sain postauksen blogiinkin.
Ja koska maailman parhain poni myös ansaitsee pusuja niitä se sai lopputunnista urakalla! Otettiin myös aikas kivoja yhteiskuvia Viken kanssa pitkästä aikaa vähän erilaisia ei aina selästä käsin vaan joskus pusuja ja viereltä. Viken kanssa kuvaaminen onkin aina niin helppoa, kun tamma on aina korvat tötteröllä kameran edessä toisin kuin Vimma.
Oliko lempikuvaa? Haluatteko jatkossa tällaisia postauksia ja entäs Viken kuulumisia?
Vikke on niin suloinen poni! :3 Yhdeksäs kuva ylhäältäpäin oli mun suosikki! Viken kuulumiset kelpaavat aina :D
VastaaPoistaSe on kyllä aika suloinen! Kiva, kuulla voin jatkossa niitä kirjoitella ! ja se on muuten aika kiva kuva minustakin :)
PoistaIhania kuvia ja kyllä, Viken kuulumisia olisi kiva seurailla useamminkin :)
VastaaPoistaKiitoksia! Minäpäs muistan tämän ja yritän saada kuvaajan aina välillä kuvailemaan myös Vikkestä jos ei muuten niin kuvailen sitä tarhassa :)
Poista