Lehdossa kasvaneet: 0117: Vauhti korjaa virheet

Katsokaa, tuota hauskaa tallin seinässä lukevaa kylttiä, onkohan se meitä varten ostettu?:3

Ensiksi muutama ilmoitus asia, ennen kuin palataan postauksen pariin. Maanantaina kuvaan sen teidän toivovamme myday kuvapostauksen, toivoisin siihen sitten kommenttiakin, kun toivoitte sitä. Katsellaan sitten haluatteko, että teen useemmin vai ette. Kumminkin sitten toiseen asiaan, Vilma on nyt saikulla, joten en sitä ratsastele. Katsellaan millon Vilman kuulumisia kirjoittelen teille tarkemmin sitten. Vikkeä liikutan aivan normaalisti. Joten postauksia tamman liikuttamisesta tulee, niin usein kun kykenen kirjoittamaan ja saan kuvaajan mukaan. Valitettavasti ensi viikolla tiistaina alkaa se lukio minulla, joten en tiedä onko minulla aikaa päivitellä blogia. Pyrin kumminkin päivittelemään ja varmaan ensimmäisen viikon jälkeen on sitten rutiini siellä lukiossa selvillä, niin osaan vähän aikatauluttaa päiviä ja varmaan ehdin kirjoitella blogiinkin. Joten kärsivällisyyttä rakkat lukijat.

Hmm, olikohan minulla muuta kerrottavaa teille? Ajatus katkailee, kun pitää sopia, vaikka mitä tässä samalla. Koulujututkin odottaa tuossa minua, mutta ei ole vielä mielenkiintoa lukea ollenkaan ja tehdä tuota tehtävää eteenpäin. Kiltisti se tuossa vieressä odottaa siihen asti, että saan teille kirjoitettua pitkästä aikaa jotain tekstiä tänne blogiin. Palataan sitten takaisin tähän päivään. Meillä ainakin on tosi kylmä ilma täällä Kuopion tuntumassa joten jouduin aamulla kerrospukeutumaan, että tarkenisin tallilla.

Tallille päästyäni porukoiden tuttujen kyydillä, lähdin samantien hakemaan Viken tarhasta. Ilmat viilenevät ja minäkin mielummin laitan tallin lämmössä ponin valmiiksi. Onneksi tamma käveli portille asti vastaan, niin ei tarvinnut rämpiä siellä mudassa. (tämä ei tarkoita sitä, että olisin joku ihqutallipissis joka ei voi kävellä mudassa vaan sitä, että minulla oli kangaskengät jalassa jotka olisivat menneet märäksi) Syksyn huonoja puolia ovat ehdottomasti kylmyys ja sadekelit joiden takia muta nousee tarhoihin.
Harjailin Viken puhtaaksi ja samoihi aikoihi kaverikin ilmesty tallille. Pintelit käärin jalkaan ja takasiin tekniikkasuojat. Tarkoitus oli koko ajan lähteä sänkkärille, mutta sen verran muuttui, että sänkkärille kyllä mentiin tosin ilman satulaa. Voi, että toinen vähän innostu. Ellin kanssa naurettiin mahdottomasti Vikelle. Toinen oli aivan täpinöissään, ravailtiin ja käveltiin jonkun verran alkuun. Testattiin missä on kuivempi mennä Viken.

Lopulta nostettiin laukkoja tammalla. Vikke ampas ensimmäiseen laukkaan niin kovaa kuin kulki viskaten pikku pukinkin. Taisi toinen olla aivan innoissan? Tätä samaa pelleilyä jatkui tamman kanssa laukatessa. Toinen otti spurtteja kiihytellen. Huhhuh, en meinannut edes kyydissä pysyä. Vikestä ainakin näki, että vauhti korjasi virheet mitä mä tein siellä selässä. En muistanutkaan miten kivaa sänkkärillä olikaan tykittää. Aivan mahtavaa kerta kaikkiaan eikä edes kurja ilma saanut sitä minun hymyä pyyhitty pois kasvoiltani.

''Mami, mä pelastan sut tältä hirveältä pressunpalaselta!''
''Vikke, et oo tosissa äää!! Apua!''

Nostettiin vielä yhdellä tiellä laukka. Voi luoja, kun Vikke oikeasti lähti lapasesta. Sitä ei voi sanoin kuvailla, mutta tamma oikeasti veti niin kovaa kuin ikinä lähtee. Kaiken lisäksi tuli muutama pukki ja hypättiin valkoisen pressun palasen yli joka oli hiekan seassa. Varmaan taisi olla hirmuinen mörkö siellä hiekassa tamman mielestä.. Kaveri ei kerennyt tarkentaa joten kuva on vähän epäselvä siitä tapahtumasta. Mutta se tuskin nytten haittaa ketään, sillä se tilanne oli tosi koominen. Epäilen, että Vikke päätti pelastaa minut ja siksi loikkasi siitä yli. Eikä varmasti osunut yksikään kavio siihen. Onneksi sain tamman takaisin kiinni ja mentiin sitten vielä kentälle loppuraveja sekä käyntejä että muutama temppu tehtiin tamman kanssa. Luottamusta parhaimmillaan oli taas tämä päivä. Ehkäpä nyt jaksan lukiossa sen vajaan viikon, kun Viken kanssa ollaan käyty ottamas ilo irti ja vauhdilla korjattu virheet.