0133: Kuulumisia jälleen

Voih, onhan tuota hiljaiseloa nytten taas eletty mukavasti. Koeviikko onkin ohi ja niin samoin on myös minun jaksoni lukiossa. Vaihdan takaisin ammattikoulun puolen opintoihin. Saa nähdä miten päivät siellä on pitkiä ja miten ehdin postailemaan teille. Aloitin muuten toivekuvapostauksen tekemisen, joten saa nähdä millon saan julkaistua sen. Olen myös huomannut, että ehkä flussan poikanen olisi minulle tulossa sillä aamuisin nuha vaivaa. Ilmakin on ollut mitä kurjempi nytten tämän pari päivää todella kolkkoinen ja yhtä harmaa kuin tämä teksti. Kaipaan niin aurinkoa ja kesää, sitä lämpöä! Maastossa revittelyä ja kentällä hikoilua. Tulisi edes lumi maahan niin ei olisi näin harmaata pääsisi kuvailemaan hevosistakin ihanan talvisia kuvia, muttei kovien pakkasten tarviisi tulla ainakaan tänne Kuopioon.

Ikävä kesää, iloinen ratsastaja ja hölmistynyt poni:D

Viikonlopulta olisi tulossa kuulumisia ellei kenttä ja tiet ole luistinradalla nimittäin ainakin tänä aamuna koiraa ulkona käyttäessäni oli ihan peilijäätiköllä kaikki. Ihan kuin olisin kävellyt luistinradalla. Toivottavasti kerkee nuo jäätiköt lähteä ennen viikonloppua niin päästään taas tammojen kanssa menemään. Teitä lukijoitakin on jo kivasti kertynyt blogiin, 104 wau! Kommentoijille iso kiitos, jatkakaa samaan malliin jokainen kommentti piristää päivääni ja pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman pian aina!

Vikelle kuuluu hyvää. Lähdimme sunnuntaina Vilman ja Vimarin mukaan maastoilemaan. Hevosillahan, kun on tislakumit ja hokit alla oli todella hyvä mennä. Reviteltiin kyllä ihan kunnolla tietä pitkin! Valitettavasti yhtään kuvaa ei ole, mutta en valehtelematta ikinä ole painanut Vikellä niin kovaa. Tamma oli aivan innoissaan ja niin olisi ratsastajakin (välillä kyllä olin aivan kauhuissani). Tammaan ei ollut yhdessä vaiheessa ollenkaan tuntumaan, kun tämä tuulispää pöhelö laukkasi tuhatta ja sataa niin kovaa kuin lähti. Ensikerralla taitaa tamma saada martingaalin maastoon, ettei näin kovaa revittelisi menemään. Vauhdikas reissu oli kyllä tamman kanssa tällä kertaa, mutta hymy oli kasvoilla kun oltiin päästy takaisin tallille. V'lle keitin vielä melassia ja ai, että kun toinen oli aivan onnessaan. Tamma ei meinannut antaa minulle edes ämpäriä takaisin, vaikka melassikin oli jo loppu. Hölömö se on, se on myönnettävä.