Lauantaina Vikke ei ollut mikään hirmu hyvä muttei huonokaan ratsastaa. Jäykkyyttä oli kumminkin havaittavissa, jonka takia tein paljon ympyröitä, kasikkoa ja temmon muutoksia ihan käynnissä sekä ravipätkiä otettiin. Muutamat lyhyet laukanpätkät otimme, mutta jäykkyyden takia ei minun ollut yhtään miellyttävä istua satulassa eikä homma tuntunut toimivaan ollenkaan joten luovutin. Raviosuus sujui puolestaan paremmin, mutta selvää jäykkyyttä oli vasempaan kierrokseen jonne tamma oli todella vaikea ratsatsaa. Käynti, joka yleensä on meille kaikista haastavin sujui kumminkin tällä kertaa kaikista parhaiten sillä tamma taipui ja kuunteli apujani parhaiten eikä hermoillut omiaan. Ihan kuin jokaisessa paikassa olisi ollut niitä pelottavia vihreitä miehiä kiusaamassa tamman keskittymyskykyä täysin. Myös vapaapäivät saattavat vaikuttaa tamman energisyyteen täysin ja höseltämiseen.
Ensikerran tavoitteena onkin saada turha häseltäminen ja sählääminen pois, sekä saada sitä jäykkyyttä nytten kokonaan pois ja Vikke taipumaan paremmin myös sinne vasempaan kierrokseen. Eikai tässä auta kuin treenaaminen ja voisi maastoilla enemmän niin ehkä saisi palautettua tamman energisyyttä takaisin tähän kentälläkin pyörimiseen vaikkemme pahemmin siinä kyllä ole pyörineet viime aikoina. En kumminkaan keksi enää mitään muutakaan syytä tähän jäykkyyteen. Varmaan hierojan olisi hyvä käydä taas katsomassa tamman lihaksia ja eläinlääkärin onko suuhun tullut piikkejä. Pitää toivoa, että syy löytyisi mahdollisimman pian.
MINNE MÄ KATSON?! |
Ravivoltti.. |
Lihavatkin laukkaavat:D |
''Mamille pusu<3'' |
''Tämä on varmaan satua, taikka ihanaa unta. Mä en millään nyt uskoa nyt voi että sä oot oikeesti totta.'' |
''Tulee hymy ja paljon valoa, kun sä tuut kuviin'' |
Tosi kiva banneri sulla. Ja tuo vuonis näyttää iha yheltä vuonikselta meidä tallilta:D! siis het kaksoiolento.
VastaaPoistahttp://training-diaries.blogspot.fi/
voih, eikai mun tammasta sentään kopiota ole;) Kiitoksia paljon:)
Poista