Pääsin äidin kyydillä tallille ja kävin hakemassa nopeasti pari riimunnarua. Ponit vähän taisivat säikähtää, kun menin tarhaan. Eivät nimittäin taineet kuulla, vaikka juttelin niille. Keskittyivät täysin toistensa rapsuttamiseen, että rupesi ihan naurattamaan. Varsinkin sen jälkeen, kun ponit tajusivat että minähän se vain olin, enkä pelottava vihreä mies. Otin sitten Ginkon sekä Viken kiinni ja talutin kaverukset portille, jossa Elli olikin vastassa meitä. Heitin toisen ponin Ellille ja talutettiin nelijalkaiset kaverukset sitten harjauspuomille. Ei ole ötököitä yhtään ja ilmatkin niin ihanat, niin miksipäs laittaa hevoset tallin sisällä valmiiksi kun voi yhtä hyvin laittaa ne ulkona. Harjailtiin ja varustettiin porukassa ponit kuntoon. Samalla hieman lyhensin Viken pystytukkaa.
Taluteltiin kentälle ponit ja noustiin selkään. Ensiksi vähän mentiin kentällä, koska en ole vähään aikaan kunnolla ratsastanut Ginkoa eikä Ellikään ole Vikellä mennyt pitkään aikaan joten vähän tuntumaa otettiin. Eihän me kauaa maltettu hiekalla pyöriä vaan lähdettiin ratsastamaan kohti maastoja. Aluksi Ginko vähän katseli, mutta rauhottui todella nopeasti. Ruuna tuntui todella kivalta mennä maastossa. (Ei varmasti ikinä ole tuntunut noin kivalta!) Mentiin kaikkia askellajeja ja vauhti se vasta mukavaa oli, yhden ilopukinkin sain mutten ollenkaan muuta possuilua. Ihana ruuna! Tänään nähtiin miten Ginko oikeasti tekee yhteistyötä kanssani ja luotti minuun täysin. Valitettavasti meidän maastoilu ei sujunut lopussa ihan hyvin, kun kuului hirveä jysähdys ja molemmat ponit säikähti ja hyppäsivät sivuloikkia ja muutaman laukka-askeleenkin ottivat. Keikun siellä satulassa ja kerkesin jo miettiä, että tipunkohan minä. Apinana kumminkin onneksi pysyin siellä, enkä mätkähtänyt sinne maan tasanteelle tai oikeastaan viljan sekaan.
Ponit olivat vähän ihmeissään, kun lähdettiin sitten tämän jälkeen tallille minne olimme alunperinkin menossa. Molemmista näki, että hieman taisi jännittää meno. Onneksi päästiin kumminkin turvallisesti takaisin tallipihaan eikä maastossa ollut sen enempää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Purettiin ja viilennettiin sekä jalat, että koko ponit. Tietenkin Ginko piehtaroi tarhassa, kun olin vaivalla saanut sen pestyä..
Elli meni Vikellä, minä Ginkolla:) |
Loppuun vielä koostevideo. Blogger ei anna muuttaa isommaksi, ja tässä linkki videoon, jos ei mahdollisesti tuo toimi.
Söpöjä poneja : 3 Onko oma pelto?
VastaaPoistaKiitos!:) kyllä pelto on oma:)
PoistaMinkä ihmeen takia ratsastatte viljan seassa? :o Menee paljon hukkaan, kun lakoaa.
VastaaPoistaEi mene hukkaan, pellossa on uria joita pitkin saa ratsastaa:)
Poista