Keli oli mitä ihanin, kun lähdin illalla joskus kuuden maissa ratsastamaan Vilmaa kentälle. Aurinko paistoi ihanasti kentälle. Fiilikset kasvoi heti auringon takia. Puunasin Vilman nopeaa valmiiksi ja lähdettiin sitten kentälle. Heti alkuun oli pakko ottaa muutamat yhteiskuvat aurinkoa vastaan. Niistä tulikin yllättävän kivat ja löysin heti suosikkini, vaikka moni muukin kuva oli hienoja. Joten tähän postauksen alkuun niitä jonkun verran. Kommentoikaa toki mikä on teidän suosikkinne!
''Edessäsi asentooton mä oon, sä revit alas mun linnan, sussa on jotakin joka saa mut valkosta lippua heiluttamaan!'' |
mun lemppari! |
Vilman kanssa aloitin käynnissä ihan vain pääty-ympyrällä työstämistä jonka jälkeen ostin hetken ravia ja sitten toiseen suuntaan sama homma näin alkuverryttelyksi. Vilma toimi ihan mukavasti joten ruettiin työstämään kolmikaarista kiemurauraa ravissa. Tehtävässähän on tarkoitus asettaa aina hevonen sisällepäin, ja tehtävää hankaloittaa se, että asetus tulee muuttumaan melkein koko ajan. Kumminkin pienen työstön jälkeen molemmat suunnat tehtävällä toimivat todella hyvin sillä Vilma oli jo heti alusta pitäen pohkeen ja ohjan välissä. Ongelmia ei pahemmin siis ollut tässä tehtävässä, vaikka alkuun ajattelinkin ettei homma välttämättä toimisi näin hyvin. Onneksi kerrankin olin väärässä, mutta pessimistähän ei pety eiks niin ;)
Otettiin pienet välikäynnit, jonka jälkeen ruettiin tulemaan kokorataleikkaata kulmasta kulmaan puomin avulla laukanvaihtoa jonka jälkeen jatkoin pääty-ympyrän perään laukassa. Puomi oli todella turha meille tässä tehtävässä mutta kumminkin tänä viikonloppuna on puomit tehostetusti treenissä mukana, koska sunnuntaina odottaa estekisat meitä. Homma toimi yllättävän kivasti Vilman kanssa. Positiivisen yllätyksenkin huomasin, että vaikeampaan suuntaan laukka oli kehittynyt. Vilma tarjosi itse pyöreätä muotoa ja rentoa laukkaa, joka oli tasapainoisempi. Jotain ollaan oikein siis tehty treeneissä, kun lihaksia ollaan saatu aikaan. Vilma hikosi laukkatehtävän aikana jonkun verran ja innostui toiseen suuntaan vähän enempään. Pienen rauhoittelun jälkeen kumminkin homma toimi hyvin.
Vibeke. |
Olisi kivaa jos tulisi myös kuvia kun ratsastat Vikellä :)
VastaaPoistaTai postausta
PoistaHei, et ole varmaan huomannut aikaisemmissa postauksissa, että Vikke on kipeänä sairaslomalla, jonka takia en sitten ole pahemmin tammalla voinut ratsastella. Postausta varmasti tulee, heti kun pääsen itsekkin Viken selkään taas kapuamaan kunhan tamma on siinä kunnossa :)
PoistaAi niin! Anteeksi, luin sen kyllä mutta ei tullut mieleen.. :d Muttaaaa... Toivottavasti teet
PoistaSinut on haastettu! :)
http://amanda-ponylife.blogspot.fi/2014/09/haaste.html
Mukavan näköistä menoa!:) Käsistäsi on tainut olla täällä jo puhetta? Varmasti itse niihin yrität keskittyä, mutta voisit kokeilla ihan käyti ravituntia niin yksinkertaisia juttuja että voit vahtia samalla että kätesi pysyvät vierekkäin, eikä vaella tuonne alas. Asiolle pitää heti vaan alkaa tehdä jotain jos huomaa niissa ongelmia, ja ne lähtee pienistä teosta. Mutta niihin pitää vain keskittyä koko ajan nyt, jos haluat itseäsi parantaa:) Tämä kommentti ei ollut mitenkään loukkauksena, mutta vinkkinä vaan:)! Tsemiä jatkoon:)
VastaaPoistaOn ollut käsistä joo puhetta täällä bloginkin puolella. Valmennuksissa ja tunneilla keskitymme niihin pää asiassa, sillä kädet on heikoin kohtani. Kumminkin tunneilla olen saanut myös kommenttia, että Vilma on sellainen hevonen jonka kanssa kädet voi olla oikealla kohdalla, koska tammaa pitää mm. auttaa ohjilla jonkun verran esim. taivutuksissa. Mutta kiitoksia paljon asiallisesta kommentistasi ja tsemppauksesta! (:
PoistaIhania kuvia kyllä, vau! :) Mun lempparikuva on neljäs ylhäältäpäin :)
VastaaPoistaMinäkin tykkään näistä kuvista aika paljon! Kiitokset siis kuvaajalle ja ihanalle kelille, jona seurauksena sain myös hyviä kuvia. Neljäs kuva ylhäältä on kyllä kanssa kiva! :)
Poista