Hevoshistoriani - Joulukalenterin luukku 8

Hevoshistoarini on sellainen asia mistä en ole blogissa ennen kirjoittanutkaan. Kaikkihan alkoi kumminkin siitä, kun olin n. 5 vuotias pikku likka menin siskoni mukana Rauhalahden ratsastuskoululle. Siskoni meni ratsastustunnilla, kun minä sain talutustunnin valkoisella prinsessojen ponilla. Tosin tämä poni ei kovin prinsessojen ollut, kun oli niin happan naama kun poni voi vaan olla karsinassa. Paljon muistia kuvia minulla ei tästä ole muita kuin poni oli valkoinen ja menin käyntiä sekä ravia ensimmäisellä kerralla. Olin silloin pieni, kun innostuin. Äitini tai isäni ei ole ikinä olleet hevosihmisiä. Äiti on kerran ratsastanut issikkavaelluksella ja muutaman kerran käynyt kärryjen kyydissä. Kumminkin minun hevosintouden takia myös äiti on ollut tallilla kuvaamassa minua, sekä auttanut mutenkin. Kävin ratsastuskoulussa sekä kesäisin hevosleireillä monta vuotta saadan ihania kavereita jotka ovat säilyneet tänne asti. Moni, jonka kanssa olin leirillä on vieläkin kaveri piirissäni sekä esiintyneet täällä blogissani. 

Minä & Vinski, Leirillä. Kuvannut Aada Lätti. (aadan hevoselämää)

Pian ratsastuskoulujen tuntien ohella alkoi Viken vuokraus ja sitä kautta pian ylläpito. Olin silloin alottaessani vasta 12 vuotias. Ei siis ollut niin helppoa kaikki, kun Vikkekään ei ihmeitä osannut. Kumminkin kasvettiin toistemme rinnoilla ja niistä rodeosarjoista ja lukuisista tippumisista sekä kömpelöstä ponista on kuoriutunut vuosiemme aikana aivan eri hevonen.

Olisiko kukaan voinut lukijoista kuvitella, että Vikke on joskus heittänyt minut alas selästä useaankiin otteeseen? Kun nykyään se ei edes säikähdä pommin räjähdyksestä, ja lapsetkin voi laittaa huoletta sinne selkään. Kokemattomana me molemmat opimme toisiltamme ja kasvoimme rinnakkain. Luottamussuhde vain lujentui voimistumistaan. Pian tallillemme muutti poniruuna Ginko, jotka jotkut saattavatkin muistaa. Ginko oli vasta 5-vuotias hucul poni meille tulessaan ja aika jukuripäinen. Se osasi keulia sekä pukitella niin paljon. En kerennyt pitkään Ginkoa vuokrata Viken ohella, kun se lähti ylläpitoon ja myöhemmin myyntiin. 

Meille tulikin Vilma. Tuo kaunis siro suomenhevos tamma, jonka luonne oli yhtä tulta. Vauhti oli mitä hurjempi tämän tamman kanssa en voi muuta muistella ensimmäisistä ratsastuskerroista. Vannoutunut poniratsastaja kumminkin pikku hiljaa tykästyi ja tutustui varovasti uuteen hevoseen,Vilmaan. Vimma siirtyikin minulle pian tulonsa jälkeen ylläpitoon enkä ole päivääkää katunut Vimmaan siirtymistäni. Olen kehittynyt ratsastajana tämän tamman kanssa niin paljon.

Ratsastuskoulun hevosten sekä vuokra että ylläpidon lisäksi kävin ratsastamassa myös paljon kavereiden poneilla sekä hevosilla oppien aina vain enemmän ja enemmän lisää mennessä erilaisilla poneilla sekä hevosilla.

Kävin myös koeratsastamassa vasta vuonistamma Viivin. Kumminkin Viivi tuli meille muutamaksi päiväksi koe ajalle eikä siitä tullut mitään. Tamma ei osannut käyttäytyä joten koeaika raukesi ja veimme hevosen takaisin. Tallilla kokeilin toista vuonista. Tämä kiikutti minua oikeasti 6-0 kentällä. Kyseinen tamma puri kuolaimeen ja siirtyi itse askellajista toiseen miten halusi. Muutenkin pukitteli ja oli hermoheikkona, kun kaverit olivat kauempana. Ei lähtenyt kyseinen vuonis mukaamme. Jatkoimme etsintöjä ja sitten vastaan tuli todella sympaattinen suomenhevosruuna Linjuri. Linjurista olikin joulukalenterin ensimmäinen luuku, joten tarkemmin löydätte sieltä.

Ratsastustunneilla en käy enään kuin satunnaisesti sillä pyrin ratsastamaan valmennuksissa sekä ratsastustunneilla Vilman en niinkään ratsastuskoulussa. Pää asiassa kumminkin valmennukset sekä itsenäinen treenaaminen on Vimman ja minun arkea. Silloin tällöin ratsastan kenttäratsastajan silmien alla oppimassa lisää uutta. Kumminkin niin kuin paljastin ei opiskelijan elämä ole halpaa edellisessä luukussa ei rahaa ole loputtomiin. Hevosen ylläpitäminen, koiran omistaminen sekä vielä oman elämän kustantaminen ei ole halpaa lystiä. Kumminkin kaikki on sen arvoista varmasti ollut enkä kadu mitään.