Opiskelija elämää - Joulukalenteriluukku 7

Halusin kertoa vähän teille myös toisesta minästä, joka ei esiinny niin paljoa blogin puolella kuin hevosminä. Kumminkin tämä kertoo opiskelija tytöstä, joka nuorena muutti pois vanhempiensa nurkista omaan asuntoon.

En ollut kuin vasta 9lk päässyt nuorukainen, kun kesäloman lopussa muutin Kuopion keskustan lähettyville vuokra-asuntoon. Alkuunhan tämä kaikki oli tosi jännittävää etsiä asuntoa, kirjoittaa ensimmäinen oma vuokrasopimus sekä muuttaa sitten viimein omilleen. Jännitävää se oli sen myönnän niin nuorena muuttaa omilleen. Muuton jälkeen piti täytellä kelalle lappusia ja toimittaa sinne jotta saisin jonkunlaisia tukia. Pian tuli muuttopäivä. Muutossa oli apuna siskoni perheineen sekä äiti ja isä. Kannoimme porukalla tavaroita asuntoon ja yritin sisustaa ensimmäistä kotia. Kumminkin tässä vaihees vielä moni muu halusi sisustaa kanssa sitä asuntoa joten erimielisyyksiä tuli paljon.

postausta koristaa kuvat koirastani Demistä.

Kun vihdoin sain kaiken paikoilleen alkoi yksin asumisen elämä sen riemut sekä haittapuolet. Jos olisin tienyt kaikesta vielä niin nuorena en varmasti olisi muuttanut yksin asumaan. Oikeasti kauppaan lähtiessä piti laskea tarkkaan mitä ottaa ja mitä syö miten pitkäksi aikaa kyseinen ruoka riittää. Ei ollut helppoa opiskelijan elämä. Piti myös oppia nukkumaan kaupungin melun keskellä, kun oli asunut koko ikänsä maaseudun rauhassa siellä landeilla eläiten parissa. Nytten kaverina oli vain kaupungin melu sekä kiviseinät ympärillä, Alkuun kaikki oli hauskaa sen myönnän. Yöt pystyi viettämään pitkään myöhään kavereiden kanssa sekä näkemään heitä niin paljon kuin vain ehti ja jaksoi. Mutta pian se alkoikin väsymys painoi univelkojen takia ja ei enään jaksanut. Ruuan laittaminen itselleen tuntui tuskalliselta ja tylsältä. Oli kumminkin tottunut syömään, joka päivä edes yhden aterian perheen parissa. Vietin paljon pian aikaa siskoni luona sillä en viihtynyt enään yksinkertaisesti kyseisessä asunnossa.

Joulukuun loppupuolella otinkin koiranpennun, Kyseiseen vuokra-asuntoon ei saanut lemmikkieläimiä ottaa joten oli aika etsiä uusi. Tammikuussa muutin meidän perheen sijoitusasuntoon koirani kanssa. Muutto oli yhtä stressaava kuin ensimmäinenkin. Yhteen otoilta ei vältytä sen voin myöntää. Kun vihdoin sain tavaroita paikoilleen alkoi koti muuttua viihtyisämmäksi. Pikku hiljaa kalusteita on tullut lisää ja vaihtunut. Vihdoin löysin oman värimaailmani ja oman tyylini. Valkoista, harmaata/mustaa löytyy paljon asunnosta. Vaikka moni saattaisi blogin perusteella luullakkin, että minulla olisi paljon pinkkiä asunnossa. Kumminkaan näin ei ole, van pieniä vaaleanpunaisia yksityiskohtia kuten koristeita sen sijaan on muutamia. Yksin asumisen iloja ovat varmasti se, ettei tarvitse jakaa kenenkään kanssa esim, tv'tä. Saa itse päättää milloin käyn suihkussa ei niinkään tarvitse ajatella muita. Kumminkin koira on tuonut vastuuta ja sitoutumista myös minulla. Mutta ennen kaikkea myös seuraa. Jos en olisi muuttanut tänne, olisin varmasti muuttanut takaisin kotiin vanhempieni luokse. Sillä yksin elämä on välillä todella raskasta varsinkin kun rahat ovat tiukilla.

Kumminkin arjen pienistä iloista tulee sekä ehdottomasti pitää nauttia, ja niitä minulla ovat varmasti nämä asiat.

...se, kun saan Demin kanssa mennä metsään kävelylle
...on ihanan rauhallista, sillä en enää asu ydinkeskustassa
...siskoni asuu lähelläni
...samoin serkkuni
...oma rauha
...hevoset, ennen kaikkea Vimma!
...Nikita

Nikita - Toinen koirani.