Joulukukalenteri luukku 3 - Vilman näkökulmasta päivä

Kolmas päivä on jo kääntynyt ja aika on avata kolmas luukkujoulukalenteristakin. Varmasti moni odottaa jo seuraavan päivän luukun avaamista kuumeisesti. Suklaat,lelut,kuvat mitä kaikkea nykyään onkaan joulukalenteihin piilotettuna riippuen tietysti oletko ostanut perinteisen joulukalenterin vai jonkun erikoisemman.

Kumminkin tämän päivän luukusta paljastuu Vilman näkökulmasta kirjoitettu postaus. Tälläistä ei olekaan ennen blogissani ollut joten kommenttia saa laittaa teenkö tälläisiä vielä lisää. Tykkäsittekö vai ette?

uusia kuvia ei valitettavasti ole, mutta vanhat talvikuvat lisäävät fiilistelyä talvesta!

Hmm, mmsmsmss.. Auton ääni alkaa kuulua, ahaa se jarruttaa ja kääntyy tallitielle. Nostan pääni ja katselen, kun auto ajaa hiljaa ohitse tallipihaa. Tiia siis tuli varmaankin taas tallille. Äkkiä piiloon kellokin on vasta niin vähän. Enhän minä vielä hommiin halua! En ole edes kerennyt olla kuin pari tuntia vasta pihalla. Siis kuvitelkaa oikeasti? Odotan odotan kunnes kuulen jalan äänet. Ääliö, taas sillä on se riimunnaru esillä, mutta hei mikäs tuo rapina on. Ahaa, se tajus ja toi mulle jotain hyvää. En voi vastustaa kyllä kiusausta. Miettikää voisitteko itse, kun se tuoksun vedätte henkeenne ja kuulette sen ihanan rapinan. Taistelu ei auta vastaan, kun vatsa tekee päätöksen. Kipitän nopeasti portille ennen muita hevosia. Tiia antaa leivän ja pujottaa samalla riimunnarun kiinni. Rouskuttelen tyytyväisenä leipääni kaikessa rauhassa. Tarhasta sitten näytänkin mammalle miten tullaan nopeasti portista ulos ja käännytään vielä nopeammin ympäri tuijottelemaan muita hevosia. On se tunari oikeasti tuo minun mamma, kun sillä aina kestää tuon portin laittamisessa kiinni. Ei se nyt niin vaikeaa ole laittaa puuaita kiinni! Joskus minäkin vielä opin avaamaan sen, niin on mamma huuli pyöreänä sen jälkeen. 

Uusi ruuna hörisee mulle, kun kävelen ohitse. Siis tietysti mulle, eihän se missään nimessä tuohon mun kaksjalkaiseen taluttajaani kiinnitäisi huomiota. Huiskautan vaan häntääni ja kävelen tuon astetta typerämmän kaksijalkaisen perässä talliin. Tallissa joudunkin karsinaan kiinni, en ees yletä karsinan pohjalla lymyävään heinäkasaan, Mitäs ihmettä se tälläinen peli sitten oikein on sanon minä. Vihdoin tuo hidas kaksjalkaiseni rupeaa harjaamaan minua. Ai, että tuntuu hyvälle kun se hankaa juuri sieltä minne en itse yletä. Kerrankin se osasi tehdä jotain oikein taas. Pian se lopettaakin ja rupee repimään mun kaunista harjaa. Okei okei, nyt vähän liiottelen koska ei se ikinä revi, mutta aina se silti selvittelee tuon minun kauniin peikkotukkani. En kyllä yhtään ymmärrä miksi. Mitä te olette mieltä?

Pian mamma taas katoaa jonnekkin kuulen kilinää, ne ovat varmasti kuolaimet. Ai se toi suojatkin mukana. Puunauksen jälkeen seison vain paikoillani ja tyydyn kohtalooni. Eikai tässä tappelukaan auta vastaan. Kyllä tuo kaksjalkainen osaa nopeasti suojat ainakin laittaa jalkoihini. Nyt se lähtikin jonnekkin ja jätti suitset roikkumaan tuohon koukkuun. Jos vain ylettäisin niin saattaisin vähän maistella niitä ihan vain huvin vuoksi ja ehkä vähän kiusatakseni. Kääntelen korviani minkä ehdin kunnes kuulen satulan kilinää puheen sorinan lisäksi. Hetkinen, se kantaa jotain muutakin satulan päällä sehän on martingaali. Jes hypätäänköhän me taas esteitä niin kuin eilenkin?! Hetken se säätelee taas sen martingaalinsa kanssa ja pullistan ihan vähän vaan samalla kun napsin ilmaa hampaillani. Leikin aina hurjaa, jos mamma saattaisi vähän säikähtää. Yleensä se vaan kyllä ärähtää mulle niin kun tälläkin kertaa, en kyllä ymmärrä miksen saisi napsia ilmaa. Hetken päästä mä rupean pitämään tuon kaksjalkaisen mielestä outoa ääntä, kun se käy suitset hakemassa. Lompsuttelen vain huuliani yhteen ja otan kiltisti kuolaimet suuhun. En mä ikinä oo ollu pahatapanen vähän vaan kokeilen aina miten mamman hermot kestää kaiken.

Me ollaan vihdoin valmiita on tässä varmaan jo puolistuntinen mennyt tuolla mammalla taas. Vikkekin lähtee mukaan hommiin ei me siis taideta kentälle mennäkkään pyörimään. Mamma laittaa mut hetkeksi kiinni ja auttaa toisen ratsastajan Viken selkään. Seison vain kuin tatti paikoillani korvat hörössä mä tiedän minne ollaan lähdössä. Arvaattekos te jo minne olimme menossa? Maastoon. Pian se tuleekin ja kiristää satulavyöni ja kapuaa itse selkään. On se kumma, kun aina haluaisin lähtee niin innokkaana liikkeelle vielä siinä vaiheessa, kun tuo tunari yrittää selkään kavuta. Eihän se mun anna liikkua vaan yleensä vaan hokee jotain pprr, siis mitähän se sekin tarkoittaa? Vihdon me lähdetään liikkeelle. Ensin mennään tylsää käyntiä ja sitten vihdoin päästään menee jo vähän ravia. Naapurin ravihevoset vaan hirnahtelee mulle. Kyllä ne oripojat on aina pää pyörällä, kun tämmönen kaunokainen ravailee ohitse. Tuskinne tuosta Vikestä niinkään välittivät. Taas se Tiia siirtää mut käyntiin hetki kävellään kunnes nostetaan laukka. Jes se nostaa pyllynsä ylös penkistä ja sitten mennään.

Tosin ei paljasteta Tiialle, mutta tiessä oli aika pelottavia kuoppia muutama niin sit mä vähän mutkittelin niiden takia. Onneks toi kaksjalkanen varmaan luulee, että se ei vaan osannu ohjata mua. Laukattiin aika pitkä pätkä kunnes siirryttiin raville. Vielä matkaan mahtuu laukka pätkiä ja muuta mukavaa. Hikikin tuli pintaa mut jos mä ymmärsin tota kaksjalkaista ees vähän niin sekin valitteli kuumuudesta. Loppukäynnit me käytiinkin kävelemässä mehtäpolkua pitkin laavulle ja sieltä takaisin tallille. Puoltoista tuntia meillä varmaankin meni maastoilemassa mutta ei se ihmekkään kun tuo kaksjalkainen roikkuu aina niissä ohjissa eikä anna mennä mun kovaa ja sit viel Vikkeä sai aina ootella, kun se jäi jälkeen. Tallilla mamma purki mut vauhdilla ja loimitti lämpimillä loimilla. Sen oli pakko viel jalkojakin viilentää se tuntui aika hyvälle. Ilman herkkuja mä en jäänyt ilman, kun kuoppasin hieman karsinan pohjaa ja hörisin vaativasti. Vihdoin se tajus ja toi niitä herkkuja sekä melassia. Nyt on onnenpäivät taisin käyttäytyä maastossa niin kiltisti. Mutta nyt mun on kyllä jatkettava tätä heinien mussuttamista. Hirnahduksia ja hörinää sekä joulunodotusta. Katsotaan pääsenkö tuon kaksjalkaisen ohi vielä ennen joulua kirjoittelemaan.