aww:3 |
Lämmiteltiin sitten auratulla ns. kentällä. Menin aluksi löysin ohjin reipasta käyntiä ja taivuttelin tammaa volteilla. Lopulta keräsin ohjat ja rupesin työskentelemään ravissa enemmän. Ravissa hain pitkää ja reipasta ravia tammalta ja tein paljon voltteja ja ympyröitä, jotta saisin tamman kuuntelemaan paremmin. Vikke oli tosiaankin energinen, joten jouduin työskentelemään todella paljon tammalla ravissa, että sain toisen kuuntelemaan. Piuhatkin piti laittaa ihan tueksi, vaikka ne olivatkin toisaalta mitättömät. Ravityöskentelyn jälkeen nostin laukkoja ja ruettiin tulemaan aluksi muutaman kerran ravissa ristikolle. Vikke jopa viitsi vaivautua ravissa hyppäämään, sillä yleensä tamma nostaa vain jalkaansa kuin kavaljetille oltaisiin menossa, jos ravilla tullaan. Hypättiin sitten hetki ristikkoa laukassakin, kunnes korotettiin kaverin kanssa pystyksi.
Laitetiin aluksi laukkapuomi ennen estettä, niin tamma päätti hypätä sekin yli. Meni minulla askeleet täysin sekaisin, kun puomin ja esteen väliin oli tarkoitus ottaa kaksilaukka askelta, mutta hypyn takia meille tuli vain kaksi askelta ja hypättiin sen verran kauempaa este. Mutta kumminkin este meni hyvin, vaikka hyppäsimmekin kauempaa. Hyppäsin n. 20 krt ehkä 55cm pystyä yhteensä, kunnes tiputettiin taas ristikkoon ja nostin vielä loppussa parit laukat. Kunnes rupesin työskentelemään loppuraveja ja -käyntejä. Taivuttelin tamman hyvin lopussa. Olin tyytyväinen tammaan, vaikka välillä tultiin liian kovaa esteelle, kun tamma oli energiaa ja yksi kieltokin mahtui tuntiimme. Purettiin sitten kaverin kanssa Vikke ja viskattiin loimi selkään. Vein sitten tamman ulos tarhakaverinsa luokse.
Tämän enempää en ennätä nytten kirjoittelemaan, koska on pakko panostaa vähän tuohon kouluunkin ja aloitettava ''ajoissa'' lukemaan huomiseen kirjakuulusteluun kirja josta en ole lukenut vielä sivuakaan.
ja ratsastaja säätää selässä:D |
wrumwrum, kaasupohjas! |
Toinen oli vähän luminen naamastansa, kun piti piehtaroida... |
Edustus!:) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti