Joskus täytyy käydä pohjalla, jotta voi nousta takaisin ylös

Moni varmaankin ihmettelee otsikkoa ja miettii mistä moinen johtuu. Kumminkin tämähän on aivan totta jokainen sana ''Joskus täytyy käydä pohjalla, jotta voi nousta takaisin ylös''. Niin myös meidän tilanteessamme. Vikke voi jo paljon paremmin ja palaa pian kevyeseen käyttöön ja ruetaan kuntouttamaan tammaa. Joka on ennen kaikkea hyvä ja ihana asia, joka piristää myös minua, että varmasti montaa muutakin lukijaa. Siitä onkin aikaa, kun olen Vikellä päässyt menemään. Jonkun aikaa sitten humputtelin ilman satulaa, muttei blogissa tainnut kuvia ja postausta ollakkaan.

ihana auringonlasku kentältä kuvattuna.

Vilman kanssa taas asiat eivät ole luistaneet ollenkaan sileällä. Tamma on ollut kahden vaiheilla koko ajan, jos painan pohetta yhtään kiinni Vilma ampaisee alta karkuun kuin raketti tai toinen, jos otan vauhtia kiinni ja pyydän tammaa kokoamaan itseään prostestoi tamma apuja vastaan ja hyppii takasilleen tai painaa kädelle. Ideat alkavat olla vähissä sileä työskentelyn kanssa, kun tuntuu ettei homma pelitä enään yhtään siellä. Torstaina meinasin heittää jo hanskat tiskiin alkuravi taistelun jälkeen sillä Vilma ei ollut yhtään oma itsensä. Tamma ei halunnut ollenkaan miellyttää minua millään tavalla vaan kokeili tosiaan rajojaan. Veikkaan, että nyt oli tullut se aika jolloin Vilma kokeilee rajojaan kanssani leikkien. Kumminkin periksi ei anneta vai miten se menee? Sinnikyydellä sain Vilman kulkemaan edes jotenkin päin torstaina, ettei jäänyt täysin sanonko mikä pee...maku suuhun. Kumminkin paljon paljon paremminkin on meillä mennyt. Tein ihan vain perus ympyrä tehtävää yrittäen saada tammaa kuulolle väistättämään takapäätään ulospäin ympyrästä mutta pomppimiseksihan se meni. Lopussa meni jo vähän paremmin, kun näytin tammalle kumpi on se pomo.

Perjantaina homma sujui alkuun täysin taas pee..lailleen ei siis mitään järkeä ollut tamman kiukutteluun. Kumminkin vesisade ei meitä haitannut vaan tuuppailin kentällä menemään. Vilma oli jo siedettävempi kuin torstaina, mutta edelleen täysin erilainen mitä yleensä. Ei jäänyt kovin hyvä maku suuhun Vilmalla ratsastamisesta perjantainakaan. Illalla ajelin vielä skopalla kuvailemaan Ellin ja Iitan ratsasteluita kentällä ja Vilmaa kävin moikkaa tallissa. Tamma hörisi minulle tyytyväisenä heiniensä lomasta.

Lauantaina eli tänään hypättiin esteitä ja Vilma meni todella hyvin. Kuka olisi uskonut, että niin kauhea alamäki sileätyöskentelyssä voi johtaa näin hyvään hyppykertaan. Kumminkin siitä on tulossa aivan oma postauksensa myöhemmin teille. Sunnuntaina eli huomenna tarkoitus olisi lähteä sänkkärille varmaankin vähän revittelemään, koska kaipaamme Vilman kanssa molemmat varmasti maastoa. Oksat siis pois alta ja tukat hulmuamaan teemana sunnuntaina. Toivotaan, että tamma osaisi käyttäytyä. Mistä tämä epäonni sitten johtuu? En osaa sanoa yhtään, voi olla Vilman pelleilyä tai sitten ei. Kokeileeko tamma minua? Pitäisikö meidän saada haastetta sileällätyöskentelyyn? Ottaa puomeja mukaan tai vastaavaa? Olisiko jollain hyviä ideoita sileätyöskentelyyn? Kaipaisinkin nimittäin sellaisia välillä.