Opiskelija elämää - Joulukalenteriluukku 7

Halusin kertoa vähän teille myös toisesta minästä, joka ei esiinny niin paljoa blogin puolella kuin hevosminä. Kumminkin tämä kertoo opiskelija tytöstä, joka nuorena muutti pois vanhempiensa nurkista omaan asuntoon.

En ollut kuin vasta 9lk päässyt nuorukainen, kun kesäloman lopussa muutin Kuopion keskustan lähettyville vuokra-asuntoon. Alkuunhan tämä kaikki oli tosi jännittävää etsiä asuntoa, kirjoittaa ensimmäinen oma vuokrasopimus sekä muuttaa sitten viimein omilleen. Jännitävää se oli sen myönnän niin nuorena muuttaa omilleen. Muuton jälkeen piti täytellä kelalle lappusia ja toimittaa sinne jotta saisin jonkunlaisia tukia. Pian tuli muuttopäivä. Muutossa oli apuna siskoni perheineen sekä äiti ja isä. Kannoimme porukalla tavaroita asuntoon ja yritin sisustaa ensimmäistä kotia. Kumminkin tässä vaihees vielä moni muu halusi sisustaa kanssa sitä asuntoa joten erimielisyyksiä tuli paljon.

postausta koristaa kuvat koirastani Demistä.

Kun vihdoin sain kaiken paikoilleen alkoi yksin asumisen elämä sen riemut sekä haittapuolet. Jos olisin tienyt kaikesta vielä niin nuorena en varmasti olisi muuttanut yksin asumaan. Oikeasti kauppaan lähtiessä piti laskea tarkkaan mitä ottaa ja mitä syö miten pitkäksi aikaa kyseinen ruoka riittää. Ei ollut helppoa opiskelijan elämä. Piti myös oppia nukkumaan kaupungin melun keskellä, kun oli asunut koko ikänsä maaseudun rauhassa siellä landeilla eläiten parissa. Nytten kaverina oli vain kaupungin melu sekä kiviseinät ympärillä, Alkuun kaikki oli hauskaa sen myönnän. Yöt pystyi viettämään pitkään myöhään kavereiden kanssa sekä näkemään heitä niin paljon kuin vain ehti ja jaksoi. Mutta pian se alkoikin väsymys painoi univelkojen takia ja ei enään jaksanut. Ruuan laittaminen itselleen tuntui tuskalliselta ja tylsältä. Oli kumminkin tottunut syömään, joka päivä edes yhden aterian perheen parissa. Vietin paljon pian aikaa siskoni luona sillä en viihtynyt enään yksinkertaisesti kyseisessä asunnossa.

Joulukuun loppupuolella otinkin koiranpennun, Kyseiseen vuokra-asuntoon ei saanut lemmikkieläimiä ottaa joten oli aika etsiä uusi. Tammikuussa muutin meidän perheen sijoitusasuntoon koirani kanssa. Muutto oli yhtä stressaava kuin ensimmäinenkin. Yhteen otoilta ei vältytä sen voin myöntää. Kun vihdoin sain tavaroita paikoilleen alkoi koti muuttua viihtyisämmäksi. Pikku hiljaa kalusteita on tullut lisää ja vaihtunut. Vihdoin löysin oman värimaailmani ja oman tyylini. Valkoista, harmaata/mustaa löytyy paljon asunnosta. Vaikka moni saattaisi blogin perusteella luullakkin, että minulla olisi paljon pinkkiä asunnossa. Kumminkaan näin ei ole, van pieniä vaaleanpunaisia yksityiskohtia kuten koristeita sen sijaan on muutamia. Yksin asumisen iloja ovat varmasti se, ettei tarvitse jakaa kenenkään kanssa esim, tv'tä. Saa itse päättää milloin käyn suihkussa ei niinkään tarvitse ajatella muita. Kumminkin koira on tuonut vastuuta ja sitoutumista myös minulla. Mutta ennen kaikkea myös seuraa. Jos en olisi muuttanut tänne, olisin varmasti muuttanut takaisin kotiin vanhempieni luokse. Sillä yksin elämä on välillä todella raskasta varsinkin kun rahat ovat tiukilla.

Kumminkin arjen pienistä iloista tulee sekä ehdottomasti pitää nauttia, ja niitä minulla ovat varmasti nämä asiat.

...se, kun saan Demin kanssa mennä metsään kävelylle
...on ihanan rauhallista, sillä en enää asu ydinkeskustassa
...siskoni asuu lähelläni
...samoin serkkuni
...oma rauha
...hevoset, ennen kaikkea Vimma!
...Nikita

Nikita - Toinen koirani.

Itsenäisyyspäivä - joulukalenterin luukku 6

Rakas Suomenhevosemme saa tätä postausta koristaa Itsenäisyys päivämme kunniaksi. Suomenhevonenhan on monipuolinen rotu jota on jalostettu neljään eri suuntaan. Ratsu, ravi, työhevos sekä piensuomenhevoseen. Meidän talliltamme löytyy niin ravi suuntaan jalostettu, kuin ratsu sekä työhevoseenkin. Kyllä meidän tallissa on suomenhevos valta tällä hetkellä.

Rotu luokitellaan kylmäveriksi ja nimensähän se on saanut tottakai meillä täällä Suomessa. Se on ensimmäinen suomalainen hevosrotu, joka on täällä meillä jalostettu. Nämä urheat hevoset ovat seiseet veteraaniemme rinnalla puolustamassa Suomea sotien aikana kuin myös vetäneet reessä haavottuneita. Ei tulisi montaa yhtä kylmäpäistä rotua itselleni mieleen, joka kestäisi kaiken tämän ihmisenrinnalla. Ensimmäiset asiakas kirjat ovat Suomenhevosista olleet jo 1300 luvulla miettikäähän miten pitkä aika tästä on. Elämme kumminkin jo 2000 lukua, väliin mahtuu huimat 700 vuotta ja tietysti nämä 14 siihen päälle. Suomenhevosen historia on todella pitkä ja mielenkiintoinen. Miten yksi hevonen voi pärjästä Suomenhevosten mestaruus kisoissa samaan aikaa, kun juoksee ravikuninkuuksia. Moni rotu ei tähän pystyisi mutta meidän rakas suomehevosemme siihen pystyy.

Suomenhevonen ei olisi ensimmäiseksi ollut varmaan minunkaan ykkösrotu. Osasin kuvitella vain ne juoksemassa raviradoilla lämminveristen lailla päät korkealla vauhdilla tai toisena vaihtoehtona todella jykevinä tankkeina pikkutyttöjen alla ratsastuskouluissa potkittavina malleina. Kunnes Vimma tamma muutti tallillemme. Toinen suomenhevonen tallillamme mutta ehdottomasti minun sydämmessäni ensimmäinen oli Vilma. Tamma näytti miten tämä eläin osaa olla siro ja nopea sekä todella ketterä ja omistaa ponimaisia luonteen piirteitä. Olisinko uskonut, että ensimmäisellä kerralla Vilman ja minun välit olisivat syttyneet. Ehei, ei todellakaan. Suorastaan vihasin tätä hevosta se oli niin reipas verrattuna kylmänrauhalliseen vuonohevos tammaan. Pienen tunnustelemisen jälkeen yhteistyö alkoikin sujua aivan toisella tavalla, kun olin odottanut. Pian kävimme ensimmäisessä kouluvalmennuksessa. Vimma vei ratsastjaa 6-0 valmentajan silmien edessä ja ei antanut mitään ilmaiseksi ei lähellekkään sitä. Pian siitä kävimme jo estekisoissa josta saimme hylätyt molemmilta radoilta. Hevonen leikki todella paljon ja kokeili minua. Itku oli lähellä, kun ei homma vain toiminut kisoissa ollenkaan samalla tavalla kuin kotona. Korkeuskin oli niin pieni, ettei siitä voinut jäädä hylsyjen saaminen kiinni. Ehkä kuski oli vain liian hermona ja se vaikutti tähän herkkään tammaan ken tietää.

Jatkoimme valmentautumista sekä koulu- että estepuolellakin. Pian homma alkoi sujua entistä paremmin ja kävimme toisissa estekisoista. Siellä sujui jo kaikki paljon paremmin. Otettiin ruusuke ekasta luokasta ykkössijalta ja toisesta kakkossija. Ei voinut sen paremmin sujua toisiksi kisoiksi kisat. Kuski pysyi rauhallisena ja hevonenkin käyttäytyi. Kisojen hyväntuloksen jälkeen vain jatkettiin treenaamista tunneilla kuin valmennuksissa ja itsenäisesti. En oisi ikinä uskonut ekalla ratsastus kerralla varmasti vielä sitä, että näin minä valmennun ja kisaan suomenhevosella. Rodulla jota en osannut arvostaa ennen kuin tapasin sellaisen, joka vei sydämmeni kokonaan. Ennakkoluulot hävisivät kyseistä rotua kohtaan nopeasti. Vimma on osottanut kisapaikoilla sitä maalaisjärkeä mikä lähes jokaisella tuntemallani suomenhevosella on. Se rauhallisuus mutta myös into tehdä töitä omalla moottorillaan on mahtavaa. 

Haluan kiittää kaikkia valmentajiani, ratsastuksenopettajaani, suomenhevosia sekä sotiemme veteraanie itsenäisyys päivän kunniaksi. Rauhallista itsenäisyys päivää kaikille! Minä ja Vilma treenaamme ainakin tänään ja ehkä vähän herkutellaan itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Joulukalenterin luukku nro 5 - Linkkaa blogisi

Nyt on aika, jolloin rekisöröityneet käyttäjät voivat linkata bloginsa tämän postauksen alle. Käyn kurkkaamassa jokaisen, ja 3-5 (riippuen osallistujien määrästä) mielenkiintoisinta blogia saavat arvostelun johonkin joulukalenterin luukkuun yllätyksenä sekä tietysti myös uuden lukijan. Eikös kuulosta aika hyvälle?

Eikun vain linkittämään omia blogejaan tähän postauksen alle!

Blogeja voi linkata tähän postaukseen 14.12 asti!

Joulukalenterin luukku nro 4 - Rakas joulupukki

Nytten vihdoin avautuu neljäs luukku teille, jos ette ole aikaisempia luukkuja vielä nähneet niin pääsettä tästä, tästä ja tästä klikkaamalla vanhempiin luukkuihin jotka on avautunut jo hieman aikaisemmin. Valittevasti uteliaammat eivät vielä pääsen vitos luukkua avamaan, koska ennen päiväähän sinne ei kurkita vaan odotetaan jännityksessä. Tänään on vuorossa toiveita mitä odotan Joululta sekä mitä uskoisin, että Vilmakin odottaa joulusta.

Minä toivoisin..

...chapsien vetoketjun korjauksen

...haluaisin myös ulkomaille

...uuden satulahuovan

...en pyydä paljoa, mutta haluaisin myös pitkän pitkän joululoman

...sekä perheeni kasaan

...toivoisin myös lunta ainakin puoli metriä kaikkialle

...ja pienen pakkasen

...aurinkoisia kelejä

..sekä ennen kaikkea hyvää mieltä

...ja jos vielä saan toivoa niin poistaisitko ihmisten kiireet joulunalla

Vilma puolestaan toivoisi..

...herkkuja, herkkuja ja vielä kerran herkkuja

...porkkanaa, leipää, omenaa

...sylintäydeltä raputuksia ja huomiota

...rentoja maastoreissuja

...herkuttelua melassilla

...estetreenejä

...muttei koulutreenejä

...likittimen

Mitä sinä odotat joululta?

Joulukukalenteri luukku 3 - Vilman näkökulmasta päivä

Kolmas päivä on jo kääntynyt ja aika on avata kolmas luukkujoulukalenteristakin. Varmasti moni odottaa jo seuraavan päivän luukun avaamista kuumeisesti. Suklaat,lelut,kuvat mitä kaikkea nykyään onkaan joulukalenteihin piilotettuna riippuen tietysti oletko ostanut perinteisen joulukalenterin vai jonkun erikoisemman.

Kumminkin tämän päivän luukusta paljastuu Vilman näkökulmasta kirjoitettu postaus. Tälläistä ei olekaan ennen blogissani ollut joten kommenttia saa laittaa teenkö tälläisiä vielä lisää. Tykkäsittekö vai ette?

uusia kuvia ei valitettavasti ole, mutta vanhat talvikuvat lisäävät fiilistelyä talvesta!

Hmm, mmsmsmss.. Auton ääni alkaa kuulua, ahaa se jarruttaa ja kääntyy tallitielle. Nostan pääni ja katselen, kun auto ajaa hiljaa ohitse tallipihaa. Tiia siis tuli varmaankin taas tallille. Äkkiä piiloon kellokin on vasta niin vähän. Enhän minä vielä hommiin halua! En ole edes kerennyt olla kuin pari tuntia vasta pihalla. Siis kuvitelkaa oikeasti? Odotan odotan kunnes kuulen jalan äänet. Ääliö, taas sillä on se riimunnaru esillä, mutta hei mikäs tuo rapina on. Ahaa, se tajus ja toi mulle jotain hyvää. En voi vastustaa kyllä kiusausta. Miettikää voisitteko itse, kun se tuoksun vedätte henkeenne ja kuulette sen ihanan rapinan. Taistelu ei auta vastaan, kun vatsa tekee päätöksen. Kipitän nopeasti portille ennen muita hevosia. Tiia antaa leivän ja pujottaa samalla riimunnarun kiinni. Rouskuttelen tyytyväisenä leipääni kaikessa rauhassa. Tarhasta sitten näytänkin mammalle miten tullaan nopeasti portista ulos ja käännytään vielä nopeammin ympäri tuijottelemaan muita hevosia. On se tunari oikeasti tuo minun mamma, kun sillä aina kestää tuon portin laittamisessa kiinni. Ei se nyt niin vaikeaa ole laittaa puuaita kiinni! Joskus minäkin vielä opin avaamaan sen, niin on mamma huuli pyöreänä sen jälkeen. 

Uusi ruuna hörisee mulle, kun kävelen ohitse. Siis tietysti mulle, eihän se missään nimessä tuohon mun kaksjalkaiseen taluttajaani kiinnitäisi huomiota. Huiskautan vaan häntääni ja kävelen tuon astetta typerämmän kaksijalkaisen perässä talliin. Tallissa joudunkin karsinaan kiinni, en ees yletä karsinan pohjalla lymyävään heinäkasaan, Mitäs ihmettä se tälläinen peli sitten oikein on sanon minä. Vihdoin tuo hidas kaksjalkaiseni rupeaa harjaamaan minua. Ai, että tuntuu hyvälle kun se hankaa juuri sieltä minne en itse yletä. Kerrankin se osasi tehdä jotain oikein taas. Pian se lopettaakin ja rupee repimään mun kaunista harjaa. Okei okei, nyt vähän liiottelen koska ei se ikinä revi, mutta aina se silti selvittelee tuon minun kauniin peikkotukkani. En kyllä yhtään ymmärrä miksi. Mitä te olette mieltä?

Pian mamma taas katoaa jonnekkin kuulen kilinää, ne ovat varmasti kuolaimet. Ai se toi suojatkin mukana. Puunauksen jälkeen seison vain paikoillani ja tyydyn kohtalooni. Eikai tässä tappelukaan auta vastaan. Kyllä tuo kaksjalkainen osaa nopeasti suojat ainakin laittaa jalkoihini. Nyt se lähtikin jonnekkin ja jätti suitset roikkumaan tuohon koukkuun. Jos vain ylettäisin niin saattaisin vähän maistella niitä ihan vain huvin vuoksi ja ehkä vähän kiusatakseni. Kääntelen korviani minkä ehdin kunnes kuulen satulan kilinää puheen sorinan lisäksi. Hetkinen, se kantaa jotain muutakin satulan päällä sehän on martingaali. Jes hypätäänköhän me taas esteitä niin kuin eilenkin?! Hetken se säätelee taas sen martingaalinsa kanssa ja pullistan ihan vähän vaan samalla kun napsin ilmaa hampaillani. Leikin aina hurjaa, jos mamma saattaisi vähän säikähtää. Yleensä se vaan kyllä ärähtää mulle niin kun tälläkin kertaa, en kyllä ymmärrä miksen saisi napsia ilmaa. Hetken päästä mä rupean pitämään tuon kaksjalkaisen mielestä outoa ääntä, kun se käy suitset hakemassa. Lompsuttelen vain huuliani yhteen ja otan kiltisti kuolaimet suuhun. En mä ikinä oo ollu pahatapanen vähän vaan kokeilen aina miten mamman hermot kestää kaiken.

Me ollaan vihdoin valmiita on tässä varmaan jo puolistuntinen mennyt tuolla mammalla taas. Vikkekin lähtee mukaan hommiin ei me siis taideta kentälle mennäkkään pyörimään. Mamma laittaa mut hetkeksi kiinni ja auttaa toisen ratsastajan Viken selkään. Seison vain kuin tatti paikoillani korvat hörössä mä tiedän minne ollaan lähdössä. Arvaattekos te jo minne olimme menossa? Maastoon. Pian se tuleekin ja kiristää satulavyöni ja kapuaa itse selkään. On se kumma, kun aina haluaisin lähtee niin innokkaana liikkeelle vielä siinä vaiheessa, kun tuo tunari yrittää selkään kavuta. Eihän se mun anna liikkua vaan yleensä vaan hokee jotain pprr, siis mitähän se sekin tarkoittaa? Vihdon me lähdetään liikkeelle. Ensin mennään tylsää käyntiä ja sitten vihdoin päästään menee jo vähän ravia. Naapurin ravihevoset vaan hirnahtelee mulle. Kyllä ne oripojat on aina pää pyörällä, kun tämmönen kaunokainen ravailee ohitse. Tuskinne tuosta Vikestä niinkään välittivät. Taas se Tiia siirtää mut käyntiin hetki kävellään kunnes nostetaan laukka. Jes se nostaa pyllynsä ylös penkistä ja sitten mennään.

Tosin ei paljasteta Tiialle, mutta tiessä oli aika pelottavia kuoppia muutama niin sit mä vähän mutkittelin niiden takia. Onneks toi kaksjalkanen varmaan luulee, että se ei vaan osannu ohjata mua. Laukattiin aika pitkä pätkä kunnes siirryttiin raville. Vielä matkaan mahtuu laukka pätkiä ja muuta mukavaa. Hikikin tuli pintaa mut jos mä ymmärsin tota kaksjalkaista ees vähän niin sekin valitteli kuumuudesta. Loppukäynnit me käytiinkin kävelemässä mehtäpolkua pitkin laavulle ja sieltä takaisin tallille. Puoltoista tuntia meillä varmaankin meni maastoilemassa mutta ei se ihmekkään kun tuo kaksjalkainen roikkuu aina niissä ohjissa eikä anna mennä mun kovaa ja sit viel Vikkeä sai aina ootella, kun se jäi jälkeen. Tallilla mamma purki mut vauhdilla ja loimitti lämpimillä loimilla. Sen oli pakko viel jalkojakin viilentää se tuntui aika hyvälle. Ilman herkkuja mä en jäänyt ilman, kun kuoppasin hieman karsinan pohjaa ja hörisin vaativasti. Vihdoin se tajus ja toi niitä herkkuja sekä melassia. Nyt on onnenpäivät taisin käyttäytyä maastossa niin kiltisti. Mutta nyt mun on kyllä jatkettava tätä heinien mussuttamista. Hirnahduksia ja hörinää sekä joulunodotusta. Katsotaan pääsenkö tuon kaksjalkaisen ohi vielä ennen joulua kirjoittelemaan.

2. Joulukalenteriluukku

Ramona ponin kuvat koristavat nytten joulukalenterin 2 luukkua tänään. Viikonloppuna meillä näytti tältä. Oli sumuista niin kuin kuvista näkee eikä luntakaan satannut. Ei ollut ei yhtään jouluista. Hööksilläkin pitäisi ehtiä käydä niin saataisiin joulujuttuja ostettua. Sitten joulukuvaukset pystyyn ja yksi luukuista voisikin sisältää joulukalenterissa pelkkiä jouluisia kuvia. Tämä postaus painottuu nytten vain höpöttelyyn ja Ramonan muutamaan kuvaan. Ehdotuksia otan vastaan joulukalenterin luukkuihin. Videoita on ainakin tullossa jonkun verran, mutta haluaisitteko My Dayn kanssa? Mielipidepostauksia olen myös alkanut kirjoittelemaan teille ajan kanssa. Ehkä saatan jonkun kisankin järjestää, miltähän kuulostaisi tälläinen joulukalenteri teistä?

Linjuri - 1 joulukalenterinluukku

Ensimmäinen päivä joulukuuta on siis aika avata ensimmäinen luukku joulukalenterista. Suklaatahan siellä tuli heti ensimmäisestä luukusta mutta myös blogiin avautui juuri ensimmäinen luukku. Yllätyksenä ja ehkä hieman matti myöhäisenä päätin kumminkin toteuttaa joulukalenterin bloginkin puolelle ensimmäistä kertaa ikinä! Ideoita ja ehdotuksia otetaan vastaan siis, koska osa luukuista on vielä tyhjänä ilman ideoita. Mitä te haluaisitte nähdä nytten siis tänä extra kuukautena?

Mutta ensimmäisen luukun teille pääseekin esittäytymään aivan vieras ja uusi hevosruuna, joka muutti meille parisen viikkoa sitten tallille. Linjuri niminen suomenhevos ruuna. Säkäkorkeutta tällä isolla herralla on 154cm eli vähän korkeampi kuin Vilma, mutta täysin erilainen rakenteeltaan. Linjuri on jo 18 vuotias, joten se viettää osa-aika eläkettä. Ei mennä niin rankasti ja treenata mutta niin, että kumminkin kunnossa pysyy ja lihakset säilyvät sekä yleiskunto hyvänä ruunalla. Ruuna on osottanut käytökseltään todella ihmisrakkaaksi. Tarhassa mm. aina juoksee portille vastaan ja odottaa huomiota ohikulkijoilta hörinän kera useinmiten. Mutta tämä ihmisrakas ruuna on ehdottomasti ennen kaikkea niin perso ruualle, ettei ole montaa toista. Jos heiniä on vähääkin karsinan pohjalla, kyllä tämä ruuna on ne sieltä kohta imuroinut pois. 
Ruunalla on myös ilmennyt parin viikon aikana ehdottomasti uusia puolia itsestään esiin. Välillä saattaa huudella muiden hevosten perään tarhassa, jos näillä ollaan lähdössä jonnekkin muttei kumminkaan tallissa hermostu yksinään olessaan. Käytävällä seisominen on ruunan mielestä aivan yliarvosettua ja yksinkertaisesti typerää ja mielummin Linjuri nojailisi käytävällä ihmiseen tai seilailee koko ajan edes takas tätä väliä ollessaan molemmilta puolin kiinni. Karsinassa puolestaan ruuna torkkuu aloillaan eikä ole pakko edes kiinnittää mihinkään toista. On se vähän vanhuuden höpertymä musta!

Tämä sosiaalinen hevosruuna on kumminkin kentällä yksi etenan kaltainen olio. Ruuna se osaa madella eteenpäin hidasta tahtia ilman kiireitä. Kumminkin, kun ponipiiskan ottaa käteen niin jostain kumman syystä askelkin pitenee ja reipastuu ruunalla huomattavasti. Liekkö sitten ihan vaan tälläinen psyykkinen juttu ruunalle. Ennen kaikkea ruuna on yllättävän osaavaa. Kahden viikon tutustumisien aikana olen ehtinyt avoja,sulkuja, pohkeenväistöjä jo väännellä ruunan kanssa. Raaka tämä herra ei ole ja on aivan mukavassa iässä. Sopii ennen kaikkea myös vähän aremmallekin ihmisille rauhallisen luonteensa vuoksi.

Linjuri tulee esiintymään blogissa varmasti aina välillä postauksissa, kun sitä ratsastelen jos kuvia saan. Vimma kumminkin pysyy blogin päätähtenä ja postauksien tähtenä pääsääntöisesti. Muut on vain sivutähtinä muttei vähäisempinä silti.